perjantai 2. lokakuuta 2015

NORSSI NEWS

Possujen ja lintujen kisailu

Keskiviikkona järjestettiin lukiolaisille Angry Birds Polttis -turnaus. Turnauksessa kilpailivat vuoroillaan kaksi joukkuetta, jotka oli muodostettu kunkin lukioryhmän viidestä tyttö- ja viidestä poikaopiskelijasta. Nämä joukkueet vuorottelivat possuina ja lintuina. 

Possujen piti päästä esterata läpi mahdollisimman monta kertaa. Lintujen sen sijaan piti yrittää saada poltettua juoksijat heittämällä heitä pallolla, jolloin possujen piti palata takaisin lähtöön ja yrittää uudelleen, josko pääsisivät läpi. 

Liikuntasali täyttyi kannustushuudoista luokkien taistellessa turnauksen voitosta. Tuomarit valvoivat pallojen osumisia possuihin, mikä olikin tarpeen, sillä pallot viuhuivat kentän halki niin kovalla nopeudella ja tahdilla, etteivät pelaajatkaan välttämättä pysyneet mukana, olivatko osuneet palloon vai oliko kyseessä sittenkin ollut toisen pelaajan käsi. 

Lukion voittoon ylsi lopulta tiukan taistelun jälkeen 15D. 

Yläkoululaiset olivat kisanneet mestaruudesta jo tiistaina. Voiton nappasi 9a. Torstaina miteltiin vielä mestaruudesta yläkoululaisten ja lukiolaisten välillä. Lukioryhmä vei voiton. Angry Birds Polttis -turnaus huipentui yläkoululaisista ja lukiolaisista muodostetun yhteisjoukkueen ja opettajien joukkueen väliseen kilpailuun. Vastaus lienee selvä, kummat voittivat.

Jesse 15A


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti