tiistai 22. syyskuuta 2015

Lukio Run


Lukio Run on nyt toista vuotta Finlandia-marathonin yhteydessä järjestetty Jyväskylän lukiolaisille tarkoitettu juoksutapahtuma, jossa matkoina on 5 tai 10 km. Viime vuonna Lukio Runiin osallistuivat vain lyseolaiset, mutta tänä vuonna molemmat Jyväskylän jättilukiot ja muutama norssilainenkin osallistui tapahtumaan.

Kisa-aamun sää oli juoksemiseen oikein hyvä. Aurinko paistoi ja lämpötila oli reilu 10 astetta. Lähtöviivalla oli ruuhkaa ja 2100 ilmottautunutta pinkaisi matkaan joko viidelle tai kymmenelle kilometrille. Noin 10 norssilaisen tehotiimi oli ilmoitettu viidelle kilometrille. Alkuruuhkan jälkeen juoksijoiden massa tasaantui, ja kukainenkin alkoi juoksemaan omaa tahtiaan.

Matkan varrella katsomaan kyenneet vanhemmat, opettajat ja ystävät kannustivat juoksijoita. Juoksureitti kulki Lutakosta Ylistön sillalle ja sieltä Kuokkalan puoleista rantaraittia Kuokkalan sillalle, jonka yli takaisin Pavilijongille. 10 km juoksijat kiersivät lenkin 2 kertaa.

20 minuutin kuluttua ensimmäiset 5 km juoksijat alkoivat saapua maaliin, ensimmäiset norssilaiset vajaan puolen tunnin kohdalla. Kaikki norssilaiset saapuivat maaliin omilla jaloillaan ja juosten.
Kokonaisuutena juoksu oli varmastikin mukava kaikille osallistujille ja tapahtuma hyvin järjestetty. Ensi vuonna Norssi voisikin harkita Lukio Runiin osallistumista suuremmalla miehityksellä. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti